Entä jos tämä onkin syöpää? Tärkeää tietoa harmittomasta eturauhasen liikakasvusta ja eturauhassyövästä

Entä jos tämä onkin syöpää? Tärkeää tietoa harmittomasta eturauhasen liikakasvusta ja eturauhassyövästä

Eturauhassyöpä voi olla pitkään oireeton, joten mies voi sairastaa sitä tietämättään
jopa vuosia. Suomessa ei ole valtakunnallista eturauhassyövän seulontaohjelmaa,
toisin kuin rintasyövällä. 50–69-vuotiaat naiset saavat kutsuja mammografiaan.
Miesten on oltava oma-aloitteisempia. Movember-kampanja muistuttaa, että paras aika
huolehtia omasta terveydestään on tänään.

Tämä blogiartikkeli kertoo perustiedot eturauhasen liikakasvusta ja eturauhassyövästä, ja
antaa lopuksi käytännön vinkin omatoimiseen, suuntaa antavaan ”esiseulontaan”.

Pieni rauhanen, suuri merkitys

Eturauhanen on pieni, mutta tärkeä osa miehen elimistöä. Iän myötä rauhanen alkaa usein
suurentua virtsaamisvaivoja aiheuttaen. Hyvä uutinen on se, että useimmiten kyse on
vaarattomasta liikakasvusta. Huono uutinen on se, että joskus taustalla on eturauhassyöpä,
vaikkei muita oireita vielä itse huomaisikaan.

Noin saksanpähkinän kokoinen eturauhanen eli prostata sijaitsee virtsarakon alapuolella ja
se ympäröi virtsaputken alkuosaa. Eturauhasen tärkein tehtävä on tuottaa
siemennesteeseen kuuluvaa eritettä.

Eturauhasen kasvu saksanpähkinää suuremmaksi on luonnollinen osa miehen ikääntymistä.
Aiempaa suurempi eturauhanen saattaa painaa virtsaputkea ja vaikeuttaa näin virtsaamista.

Hyvänlaatuinen liikakasvu erittäin yleistä

Eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu on yksi ikääntyvien miesten tavallisimmista
terveysvaivoista. Noin 40 prosentilla yli 60-vuotiaista miehistä on liikakasvuun liittyviä oireita.

Tyypillisiä oireita ovat:

  • Virtsasuihkun heikkeneminen
  • Virtsaamisen aloittamisen vaikeutuminen
  • Tihentynyt virtsaamistarve erityisesti öisin
  • Tunne siitä, ettei rakko tyhjene kokonaan
  • Virtsan jälkitiputtelu

Moni mies oireita luonnollisena osana vanhenemista eikä hakeudu lainkaan tutkimuksiin.
Asia voi tuntua myös hieman kiusalliselta, vaikka lääkärit toki tietävät näiden yleisten
vaivojen luonnollisuuden.

On tärkeää ymmärtää, että eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu ei ole sama asia kuin
eturauhassyöpä, eikä myöskään ennusta syövän kehittymistä.

Lievien oireiden kanssa ikääntynyt mies saattaa tulla toimeen ilman hoitoakin. Mutta jos
oireet alkavat haitata arkea tai häiritä yöunta, voidaan oireita hoitaa lääkityksellä ja
tarvittaessa toimenpiteillä.

Äkillinen virtsaumpi eli kyvyttömyys virtsata vaatii aina kiireellistä hoitoa.

Suomalaismiesten yleisin syöpä

Eturauhassyöpä on maassamme miesten yleisin syöpätauti. Uusia tapauksia todetaan
vuosittain yli 5 000. Sairauteen kuolee yli 900 miestä vuodessa.

Eturauhassyövän riski kasvaa iän myötä ja suurin osa tapauksista todetaankin yli 60-
vuotiailla. Myös perinnöllisyydellä on merkitystä: isällä tai veljellä todettu eturauhassyöpä voi
lisätä sairastumisriskiä.

Paikallisena todetun eturauhassyövän ennuste on yleensä hyvä, joten varhainen
havaitseminen lisää elämänlaatua. Diagnostiikka sairauden alkuvaiheessa on kuitenkin
haastavaa, sillä mies voi tuntea itsensä täysin terveeksi syövästä huolimatta.

Kaikki varhain löydetyt syövät eivät tarvitse välitöntä hoitoa. Tärkeintä on tunnistaa ajoissa
ne miehet, jotka hyötyvät lisätutkimuksista ja mahdollisesta hoidosta.

Tärkeä kirjainyhdistelmä syöpädiagnostiikassa on PSA eli prostataspesifinen antigeeni. Se
on eturauhasen tuottama valkuaisaine, jota esiintyy veressä pieninä määrinä.

Korkea PSA-arvo voi liittyä eturauhassyöpään, mutta syynä voi olla myös hyvänlaatuinen
liikakasvu, eturauhasen tulehdus tai muu tilapäinen tekijä. Kohonnut PSA-arvo ei siis
tarkoita automaattisesti syöpää. Toisaalta matalakaan PSA-arvo ei täysin sulje syövän
mahdollisuutta pois.

Kotikäyttöinen PSA-testi terveyden tukena

PSA-tutkimusta voidaan käyttää osana eturauhassyövän varhaiseen toteamiseen tähtäävää
yksilöllistä riskiarviota. Jos arvo on poikkeava, lääkäri arvioi lisätutkimusten tarpeen: uuden
laboratoriomittauksen, eturauhasen magneettikuvauksen ja tarvittaessa koepalat.

Co-Test Finland toi alkusyksystä markkinoille uuden PSA-kotitestin, jolla PSA-pitoisuutta
voidaan arvioida helposti kotona sormenpäästä otettavasta verinäytteestä.

Testin raja-arvo on 4,0 ng/ml. Testi antaa joko positiivisen tai negatiivisen tuloksen näytteen
PSA-pitoisuuden perusteella: ollaanko raja-arvon ala- vai sen yläpuolella.

Testi ei tunnista alle 4,0 ng/ml:n PSA-pitoisuuksia positiivisiksi, mutta myös tätä pienemmillä
PSA-arvoilla saattaa esiintyä eturauhassyöpää. Jos sinulla on virtsaamisoireita, eturauhassyövän riskitekijöitä tai muuta huolta terveydestäsi, keskustele terveydenhuollon
ammattilaisen kanssa testituloksesta riippumatta.

Varsinkin, jos saat testistä positiivisen tuloksen, hakeudu terveydenhuoltoon tarkempia
tutkimuksia varten. Kotitesti ei korvaa lääkärin arviota, mutta voi toimia yhtenä apukeinona
kiinnittää huomiota eturauhasen terveyteen.

Mies: puhu terveysasioistasi avoimesti!

Et ole yksin eikä vaikeneminen ole kultaa. Marraskuussa vietettävä kansainvälinen
Movember-kampanja keskittyy miesten terveyteen ja sen tukemiseen. Keskeisiä teemoja
marraskuun synkkyydessä ovat eturauhassyöpä, kivessyöpä ja miesten mielenterveys, jotka
kaikki ansaitsevat uutta kohdevaloa.

Valitettavasti moni suomalainen mies lykkää terveysasioistaan huolehtimista turhan pitkään.
Oireisiin ei reagoida ja oma terveydentila on arvoitus. Virtsaamisvaivoista, eturauhasen
terveydestä ja syöpäriskistä kannattaa keskustella avoimesti, koska meillä jokaisella on vain
yksi elämä.

Eturauhasen terveys ei ole vain ikämiesten asia. Siispä puhetta ja reagointia jo varhaisessa
vaiheessa!

Lähteet

Suomen eturauhassyöpäyhdistys Propo
Duodecim Terveyskirjasto – Eturauhasen liikakasvu
Käypä hoito – Eturauhassyöpä
Käypä hoito – PSA-testaus
Terveyskylä – Syöpätalo
Syöpäjärjestöt

Tillbaka till blogg